| Tansania marraskuussa 2005 | |
![]()
Kuvakansiot:
|
![]() Arusha-Tarangire Ensimmäisen yön vietimme Arushassa Mount Meru hotellissa. Aamun koittaessa edessämme paljastui hieno näkymä suoraan samannimiselle vuorelle (kuva maa-kansiossa). Aamiaisen jälkeen lähdimme liikkeelle safariyhtiön landcruisereilla. Kuhunkin autoon sijoitettiin neljä henkilöä, joten autoissa oli tilaa runsaasti ja jokaiselle ikkunapaikka. Ajettuamme noin puoli tuntia kuljettaja pysäytti auton huolestuneena ja alkoi tutkia vasenta takarengasta. Siitä oli irronnut muttereita ja rengas oli irtoamassa. Vaikka ympäristössä ei aluksi näyttänyt olevan ihmisiä, nopeasti automme ympärille kertyi joukko maasai-miehiä ja naisia ihmettelemään tilannetta. Lopulta päätettiin, että automme porukka siirretään tilapäisesti muihin autoihin. Onneksi autoissa oli varatilaa. Oma automme olisi käytössä taas Tarangiressa. Ajoimme läpi maasai-heimon asuttaman alueen. Matkalla näimme kyliä ja karjalaumoja niitä paimentavine maasai-sotilaineen. Isoja villieläimiä ei asutulla alueella näkynyt. Tilanne muuttui välittömästi, kun saavuimme Tarangiren kansallispuistoon. Näimme mm. seeproja, norsuja, pahkasikoja, kirahveja, gnuantilooppeja ja impaloita. Näimme myös paljon Tarangiren luonnolle tyypillisiä baobab- eli apinanleipäpuita. Ne näyttävät siltä kuin ne olisi käännetty juuret ylöspäin. Kuvia baobab-puusta ja muusta Tansanian kasvistosta löytyy kasvit-kansiosta. Tarangiressa majoituimme Tarangire Safari Lodgen telttamajoitukseen. Teltat on pysyvästi perustettuja kahden hengen majoja paikalla, josta on upea näkymä Tarangire-joelle. Ne sijaitsevat kuitenkin keskellä luontoa. Pimeän tullen ei teltta-alueella saanut liikkua yksin, koska jonkin aikaa sitten leopardi oli käynyt siellä lapsen kimppuun. Turvallisuusmääräyksiä oli kiristetty tämän jälkeen. Villieläimet voivat olla oikeasti vaarallisia ihmisille. Kimppuumme ei käyty, mutta yöllä kuulimme lähistöltä leijonan karjuntaa. Seuraavana päivänä lähdimme puistoajolle ennen aamunkoittoa, koska villieläimiä näkee parhaiten aikaisin aamulla ja uudestaan illalla ennen auringonlaskua. Nyt näimme ison gnulauman ja sen nostattaman pölypilven. Lisäksi näimme paljon erilaisia lintuja, kuten etelänkalkkunasarvekkaita, helmikanoja, loistokottaraisia, punanokkatokon. Linnuista on kuvia linnut-kansiossa.
Lake ManyaraAamiaisen jälkeen lähdimme Lake Manyaraan. Matkalla Kwa Kuchinjan kylässä oli sunnuntaimarkkinat, joita pysähdyimme hetkeksi ihmettelemään. Muutama kuva niistä on ihmiset-kansiossa.Lake Manyarassa majoituimme Lake Manyara hotelliin. Iltapäiväajo oli melko pölyistä hommaa, koska autot joutuivat ajamaan pääasiassa samoja reittejä pitkin eivätkä sateet olleet vielä kastelleet maata. Eläimiä näkyi siellä täällä, mm. oliivipaviaanilaumoja, norsuja, kirahveja, puhveleita ja virtahepoja. Pensaikossa vilahti myös leopardi. Seuraavana aamuna lähdimme kohti Serengetiä. Matka kulkee Ngorongoron suojelualueen läpi. Ylhäältä näimme ensimmäisen kerran koko kraaterin komeudessaan. Tänne palaisimme muutaman päivän päästä. Matkalla pysähdyimme maasai-kylässä vähän ennen Oldupai-rotkoa. Maasait harjoittavat paimentolaiselämää pääelinkeinonaan karjankasvatus. Tämä kylä oli ollut paikoillaan noin puoli vuotta. Saimme lämpimän mutta pölyisen vastaanoton tuulen pyörittäessä tasangon hiekkaa kylää kohti. Maasait hankkivat lisätuloja alueella käyviltä turisteilta. Mielenkiintoista olisi tietää, miten turistien tulo vaikuttaa heidän elämänmuotoonsa.
SerengetiEnnen Serengetiä nautimme lounasta ja vierailimme pienessä museossa Oldupain rotkossa. Mary Leakey löysi 1,8 miljoonaa vuotta vanhoja Australopithecus boisei-ihmisapinan luita sieltä vuonna 1959. Myöhemmin löydettiin vielä paljon vanhemmat jalanjäljet (peräti 3,7 miljoonaa vuotta). Alueella arvioidaan asuneen ainakin kolme eri ihmisapinaa ja se on ilmeisesti myös homo sapiensis'in vanhimpia asuinpaikkoja maapallolla. Tulivuorenpurkauksissa levinnyt maa-aines on varastoinut muinaista historiaa useaan eri kerrokseen.Serengetiin saavuimme iltapäivällä. Tulimme avoimelle tasangolle ja taas alkoi näkyä villieläimiä, mm. thomsoningaselleja ja topiantilooppeja. Näimme myös pienen leijonalauman makaamassa keskellä tietä. Puiston portilta oli vielä parin tunnin ajo seuraavaan majapaikkaamme Seronera Wildlife Lodgeen. Lodge sijaitsee keskellä puistoa. Pihalla oli mm. seepramangusteja, oliivipaviaaneja ja vihermarakatteja. Yöllä heräsin outoon ääneen. Kuului rouskuttavaa ruohonleikkausta. Pimeässä en pystynyt erottamaan mistä oli kysymys. Myöhemmin ilmeni, että huoneemme takapihalla oli ollut virtahepoja syömässä. Samoin siellä kävi myös puhveleita ja seeproja. Aamuajon kohokohta oli leijonapariskunnan parittelu, jota pääsimme tarkkailemaan muutaman metrin päästä. Koko toimitus oli ohi muutamassa sekunnissa. Sitten leijonat heittäytyivät jälleen nukkumaan, kunnes parittelesivat taas 15-20 minuutin päästä. Tätä voi jatkua pari viikkoa. Leijona- ja muita eläinkuvia on nisäkkäät-kansiossa. Päivän toinen hieno hetki oli leopardin näkeminen puussa. Ilta-ajolla näimme paljon eläimiä, mm. tuhansien eläinten suuruisia gnulaumoja. Gnuantiloopit vaeltavat Serengetin-Maasai Maran kansallispuistoissa sateiden ja laidunmaiden perässä. Ilmiö on ainoa maailmassa säilynyt vastaavanlainen vaellus. Seuraavana päivänä teimme Seronerasta koko päivän ajon Loboon. Maisemat Lobossa olivat komeat, mutta eläimiä näkyi vähän verrattuna edellisen illan näkymiin Seronerassa. Sen sijaan matkalla koimme taas yhden huippuhetken, kun samaan aikaan meidän kanssamme pienelle purolle saapui seepralauma juomaan. Niitä oli satoja, ehkä jopa tuhansia. Matkalla kävimme myös hippopoolilla, virtahepojen alhaalla, joka suorastaan kuhisi virtahepoja. Kolmantena päivänä teimme vielä aamuajon Serengetissä ennen lähtöämme Ngorongoroon. Tällä kertaa törmäsimme tien varressa makaavan gepardi-laumaan. Tarkkailimme hetken niiden unta.
NgorongoroAjo Ngorongoroon oli taas pölyinen, koska vettä ei tullut. Marraskuussa tällä alueella on ns. pienten sateiden aika ja jonkin verran olikin jo satanut. Myös Ngorongorossa tuli muutama tippa, mutta se ei riittänyt edes kastelemaan tienpintaa. Majoituimme Ngorongoro Wildlife Lodgeen.Ngorongorossa teimme koko päivän ajon kraateriin. Siellä näimme monia eläimiä, joihin olimme jo tutustuneet, mutta ei niin suuria laumoja eikä yhtä läheltä kuin Serengetissä. Koimme taas pari hienoa hetkeä, kun näimme omien silmiemme edessä hyeenan metsästyksen. Iltapäivällä näimme myös Magadin suolajärven valtavat pikkuflamingo-parvet. Täällä näimme myös matkamme ainoan sarvikuonon.
ZanzibarMatkamme viimeinen etappi oli lento Arushasta Zanzibarille ja muutaman päivän lepäily Bluebay Beach Resortissa Zanzibarin itärannikolla. Aika Zanzibarissa kului nopeasti auringosta ja merestä nauttien.Zanzibarissa koimme matkamme viimeisen seikkailun. Lähtiessämme paluulennolle matkatavarat pakattiin erilliseen vaunuun. Muutaman kilometrin päässä hotellista näimme, että siitä oli puhjettu rengas. Odottelimme kentällä, mutta matkatavaroita ei kuulunut. Virkailijat sallivat meidän kirjautua lennolle ja jopa mennä tullin läpi, mutta lentämään emme pääsisi ilman laukkujamme. Kuulimme, että vaunusta oli puhjennut toinenkin rengas, mutta että laukut ovat tulossa. Lopulta laukut saapuivat kymmenen minuuttia ennen koneen lähtöä. Kävimme nopeasti tunnistamassa omat laukkumme ja kiirehdimme koneeseen. Ehdimme koneeseen toivoen, että myös laukut saataisiin samalle lennolle. Se selviäisi vasta 16 tunnin päästä Helsingissä. Näin onneksi kävi.
Mikäli haluat lukea lisää Tansaniasta ja safareista, linkit-sivultani löytyy siihen muutama vinkki.
| |
| © 06.12.2005 Sakari Kauppinen | Matkat-sivu | ||