Matka Mayamaalle
Kurkistus Meksikon ja Guatemalan historiaan ja nykypäivään
Matkamme Mayamaalle alkoi Ciudad de Méxicosta, nykyisen Meksikon liittovaltion pääkaupungista. Se sijaitsee Meksikon keskiylängöllä asteekien pääkaupungin Tenochtitlánin raunioiden päällä. Espanjalaisten saapuessa 1519 se oli silloisen maailman suurimpia kaupunkeja. Tuon ajan kaupungista on jäljellä enää melko vähän. Espanjanlaiset tuhosivat kaupungin ja rauniot jäivät alati laajenevan suurkaupungin alle. Nykyään Ciudad de México lienee maailman suurin kaupunki, jonka väkiluku on jo kauan sitten ylittänyt 20 miljoonaa. Aivan keskusaukion, Zócalon, tuntumassa on kuitenkin nähtävissä asteekkien suurtemppelin perustukset, samoin Tlatelolcossa, kolmen kulttuurin aukiolla, voi vielä saada aavistuksen siitä, millainen Tenochtitlán on ollut.
Asteekit olivat viimeinen linkki Amerikan mantereen suurien sivistyskansojen ketjussa. He saapuivat pohjoisesta ja perustivat pääkaupunkinsa Tenochtitlánin 1300-luvulla paikkaan, josta he löysivät ennustuksen mukaisesti kaktuksen päällä istuvan kotkan käärme suussaan. Sama symboli on edelleen Meksikon vaakunassa. Asteekit käyttivät itsestään Mexica-nimitystä, josta on tullut koko maan nykyinen nimi.
Kaupungissa sijaitsee yksi maailman hienoimmista museoista, Meksikon antropologinen museo (Museo nacional de antropología e historia). Sen kokoelmat esittelevät Mesoamerikan kansojen historiaa ja nykypäivää. Museo on erittäin laaja, minkä vuoksi keskityimme ainoastaan matkamme aiheina olleisiin kulttuureihin, ennen kaikkea sen maya-osastoon.
Espanjalaiset toivat mukanaan Amerikkaan katolisen uskonnon. Vuonna 1531 intiaanimies kohtasi Meksikossa Neitsyt Marian, joka kehotti ihmisiä ottamaan vastaan uuden uskonnon. Todistukseksi paikalle kasvoi ruusutarha ja piispalle kootuista ruusuista piirtyi intiaanimiehen viittaan Neitsyt Marian kuva. Paavi hyväksyi ihmeteot tosiksi ja paikalle rakennetusta Guadalupen basilikasta on tullut yksi koko Latinalaisen Amerikan tärkeimpiä pyhiinvaelluspaikkoja. Katolinen uskonto sai uusia piirteitä, kun alkuperäisväestö tunnisti omat jumalansa kirkon pyhimyksissä ja siirsi vanhat perinteensä näiden palvontaan. Ehkä tämä selittää omalta osaltaan, miksi espanjalaiset onnistuivat valloittamaan Amerikan niinkin helposti.
Muutaman kymmenen kilometrin päässä pääkaupungista sijaitsee matkamme ensimmäinen rauniokohde Teotihuacán. Täällä kukoisti 700-luvulle asti vaikutusvaltainen kulttuuri, jolla oli vilkkaat suhteet koko Mesoamerikan alueelle. Kaupungin asukasluku saattoi tuolloin olla yli 100000. Kauppasuhteiden laajuutta kuvaa se, että sieltä on löydetty mm. maya-kauppiaiden kortteli.
Teotihuacánin vaikuttavimmat rakennukset ovat auringon pyramidi, kuun pyramidi sekä sulkakäärme (quetzalcóatl) -jumalan temppeli. Kiipeäminen 65 metriä korkean auringon pyramidin huipulle oli hyvää harjoitusta tuleville koettelemuksille.
Teotihuacánista lensimme Villahermosaan, Tabascon valtion pääkaupunkiin. Tutustumiskohteenamme oli La Venta -puisto. Sinne on koottu lähialueilla vaikuttaneiden olmeekkien aineistoa. Olmeekit elivät noin vuosina 1500-400 e.Kr. He he olivat vanhin Mesoamerikan sivistyskansoista. Tiedetään, että heillä oli jo hieroglyfi-kirjoitusjärjestelmä, jota mm. mayat myöhemmin kehittivät eteenpäin. Olmeekit ovat tunnettuja erityisesti valtavista ihmisen päätä esittävistä veistoksistaan.
Matkamme ensimmäinen varsinainen maya-kohde oli Palenque, Meksikon eteläosassa Chiapasin valtiossa. Palenquen kukoistuskausi ajoittuu mayojen klassiselle kaudelle 600-700 -luvuille j.Kr. Klassisen kauden suurimmat maya-kaupungit sijaitsivat sademetsäalueella pääasiassa nykyisten Guatemalan, Belizen, Hondurasin ja Etelä-Meksikon alueilla. Palenque oli niistä läntisin.
Palenque ei ole kovin suuri, mutta eteen avautuva temppeleiden ja palatsien kokonaisuus on mieleenpainuva. Alueen vaikuttavin rakennus on Piirtokirjoitusten temppeli. Perinteisesti on uskottu, että maya-pyramidit ovat temppelien jalustoja eivätkä hautapaikkoja kuten Egyptin pyramidit. Kuitenkin eräistä niistä on löydetty hautoja. Mm. piirtokirjoitusten temppelin alla sijaitsee Palenquen mahtavimman hallitsijan Pacalin hauta. Temppelissä säilyneet kirjoitukset on pääasiassa pystytty tulkitsemaan ja näin on saatu hyvä kuva kaupungin elämästä.
Mayojen historia jaetaan yleisesti kolmeen eri kauteen:
-esiklassinen eli luomiskausi (noin 1800 e.Kr.-300 e.Kr.)
-klassinen kausi (noin 300-900 j.Kr.) ja
-jälkiklassinen kausi (noin 1000-1519 j.Kr).
Mayatutkijat jakavat nämä kaudet vielä tarkempiin alakausiin, mutta minulle tämä jako on riittävä. Esiklassisella kaudella syntyi mm. maanviljelystekniikka, joka mahdollisti huomattavan väestön lisääntymisen klassisella kaudella. Maanviljelys perustui kaskeamistekniikkaan. Mayat kylvivät samaan tikulla tehtyyn reikään kolme jyvää: maissin, kurpitsan ja pavun. Nämä kasvavat eri suuntiin käyttäen tilan tehokkaasti hyväkseen, antavat toisilleen tukea ja varjoa sekä pitävät maan pitkän aikaa tuottavana. Tältä ajalta on peräisin myös kirjoitusjärjestelmä sekä mayojen käyttämät kalenterit.
Klassisella kaudella rakennettiin mayojen komeimmat rakennukset. Tärkeät päivämäärät hakattiin kivisiin steeloihin, joiden laatimisajankohta voidaan helposti kertoa päivän tarkkuudella. Maanviljelys, kauppa, tieteet ja taiteet kukoistivat koko maya-alueella.
Klassisen kauden lopulla mayakulttuuri romahti ja asutuskeskukset hylättiin. Mayat eivät kuitenkaan hävinneet kokonaan, vaan vielä jälkiklassisella kaudella rakennettiin uusia kaupunkeja, lähinnä Jukatanin niemimaalla. Steeloja ei enää tehty eikä kulttuuri koskaan noussut entiseen loistoonsa.
Mayojen kulttuurin tuhoutumisen syitä on etsitty pitkään. Todennäköisesti yhtä kaikenselittävää syytä ei ole löydettävissä. Liiallinen väestökasvu (mayoja on saattanut klassisella kaudella olla yli kymmenen miljoonaa), tästä johtuva ruuan ja viljelysmaan puute sekä kaupunkien välisten kahakoiden muuttuminen totaaliseksi sodankäynniksi mursivat mayojen yhteiskunnallisen järjestelmän. Yhteiskunnan ylärakenteet tuhoutuivat, kirjoitustaito ja kalenterinpito taantuivat, kansa muutti ravinnon perässä maaseudulle ja kaupungit rappeutuivat.
Chiapasin nimi on tullut suuren yleisön tietoisuuteen siellä tapahtuneiden veritekojen takia. Levottomuuksien taustana on alueen intiaanien, mayojen jälkeläisten, epäoikeudenmukainen kohtelu. Suurtilalliset ovat näihin päiviin asti karkottaneen intiaaneja kylistään saadakseen uutta viljelysmaata. Lopulta intiaanit kyllästyivät tilanteeseen ja saadakseen äänensä kuuluviin he perustivat oman armeijan, EZLN:n (Ejercito Zapatista de Liberación Nacional). Vuoden 1994 alussa se otti haltuunsa viisi kaupunkia. 12 päivän sodan jälkeen aloitettiin rauhanneuvottelut. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen päästiin sopimukseen, mutta Meksikon presidentti päätti olla hyväksymättä sitä. Tämän jälkeen neuvottelut katkesivat.
Chiapasin tilanne on jakanut Meksikon yleisen mielipiteen. Tällä hetkellä Meksikon hallitus etsii kiistaan yksipuolista ratkaisua. Sissien oleskelupaikat on piiritetty ja koko Chiapasin osavaltio on armeijan hallinnassa. Sissit ovat kuitenkin saaneet paljon julkisuutta mm. internet-sivujensa kautta, joten maailman julkinen mielipide estänee sotilaallisen ratkaisun. Matkamme aikana Meksikon hallitus aloitti sissien ulkomaalaisten kannattajien karkoitukset alueelta. Chiapasin tilanne heijastui myös Palenquen alueelle armeijan tarkastuspisteinä. Sotilaille on kuitenkin annettu ohjeet olla tarkastamatta turistien busseja, joten saimme liikkua ongelmitta.
Matkamme jatkui Palenquesta Jukatanin niemimaalle. Mayojen klassisen kauden kaupunkien romahdettua täällä kukoistivat vielä muutaman vuosisadan ajan uudet kaupungit kuten Uxmal ja Chichén Itzá. Uxmal on Jukatanilla vallitsevan ns. Puuc-tyylin mukaan rakennettu mayakaupunki, jonka tärkeimmät rakennukset ovat Taikurin pyramidi, nunnaluostari-alue ja kauniisti koristeltu kuvernöörin palatsi (todettakoon, että kaikki rakennusten nimet on myöhempien aikojen tutkijoiden antamia, mayojen käyttämät nimet eivät ole tiedossa). Uxmalista muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsee Kabah, jossa Pop Kodz-temppelissä on erittäin kauniit, sateenjumala Chaacin naamioilla koristellut fasadit.
Auringon laskettua Uxmalissa järjestetään valo ja ääni-esityksiä, joissa mayojen historia herää uudelleen henkiin. Kansa rukoilee sateen jumalaa Chaacia. Ellei vettä tule, viljelyksen kuolevat ja kansa näkee nälkää. Jotta jumala olisi suosiollinen, on ihmisten annettava sille uhrilahjoja. Paras uhri on korkea-arvoisen henkilön, kuten kuninkaan, veri. Hän vuodattaa sitä kielestään tai peniksestään taikka jumalalle saatettiin uhrata viholliskaupungin kuningas. Ilo oli suuri sadekauden alkaessa. Ehkä klassisen kauden lopulla sateet jäivät tulematta eikä kansa enää luottanut kuninkaittensa voimaan.
Chitzén Itzá on varmasti tunnetuin mayakaupunki ja siellä myös käy eniten turisteja. Kukulcánin eli sulkakäärmejumalan porrastemppelissä on 365 askelmaa eli yksi vuoden jokaiselle päivälle. Pyramidi on suunnattu niin, että kevät- ja syyspäiväntasauksen aikaan varjot muodostavat sen portaisiin vaikutelman liikkuvasta käärmeestä. Täällä on myös koko Mesoamerikan suuri pallokenttä ja tärkeä cenote. Jukatanin kalkkikivisessä maaperässä on siellä täällä paikkoja, joissa maaperä on romahtanut ja muodostanut luonnollisen kaivon, cenoten. Cenotet olivat tärkeitä sekä vedensaantipaikkoina että uskonnollisina keskuksina.
Myös luolat olivat pyhiä paikkoja mayoille. Eräs tällainen pyhä luola sijaitsee Chitzén Itzásta jonkin verran itään Balankanchéssa. Luolasta on löydetty mayojen kulttiesineitä. Siitä jonkin matkan päässä on Xkekenin cenote, joka toimii luonnollisena uima-altaana. Sen katto on lähes ehjä, valo siivilöityy altaaseen vain pienen reiän kautta.
Cobássa sijaitsi klassisella kaudella suuri mayakeskus, mutta suurin osa sen rakennuksista on hävinnyt. Vielä on jäljellä pätkiä mayojen rakentamista sacbé-teistä. Näistä pisin kulki Cobásta Yaxunáan yli sadan kilometrin päähän. Tiet oli rakennettu kalkkikivestä ja laastista ja ne nousivat leveän muurin kaltaisina ympäröivän maanpinnan yläpuolelle. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että nykyaikainen tekniikka ei ole aina yltänyt samaan: monilla Guatemalan sisämaan alueilla tiet muuttuvat läpipääsemättömäksi mudaksi sadekauden aikana.
Cobásta länteen sijaitsee ainoa säilynyt mayojen merenrantakaupunki Tulum. Mayat harjoittivat kauppaa sekä maitse että meritse. On todennäköistä, että eräällä retkellään Amerikkaan Kolumbus törmäsi juuri maya-kauppiaiden veneeseen.
Matkamme jatkui lennolla Cancúnista Floresiin Guatemalan puolelle. Floresin kaupunki on rakennettu sijaitsee samalle paikalle, missä espanjalaiset kukistivat vuonna 1697 mayojen viimeisen kuningaskunnan Tayasalin. Se oli rakennettu pienelle Petén Itzá -järven saarelle. Floresissa ei ole paljon nähtävää, mutta sen läheisyydessä sijaitsee yksi Mayamaan suurimpia metropoleja Tikal.
Tikal oli asuttu jo paljon ennen ajanlaskumme alkua, mutta tärkeimmät jäljellä olevat rakennukset ovat klassiselta kaudelta. Tikalin maamerkkejä ovat temppelit, jotka on nimetty numerojärjestyksessä I, II, III ja IV sekä ns. pohjoinen akropolis-alue. Seisoessaan sen keskusaukiolla voi vielä aistia muinaisen mayakaupungin mahtavuuden. Täällä on kaupungin loistokaudella saattanut asua toista sataa tuhatta asukasta ja sen kauppasuhteet ulottuivat kaikkialle Mesoamerikkaan!
Tänä päivänä suurin osa Tikalista on viidakon peittämää, vain 15 % alueesta on kaivettu esiin. Temppelien restaurointityöstä on vastannut Pennsylvanian yliopisto, työtä jatketaan edelleen Espanjan kehitysavun turvin. Tikalista on tehty luonnonsuojelualue ja se on liitetty Unescon ihmiskunnan kulttuuriperintö-listalle.
Seuraavaksi siirryimme Guatemalan ylänköalueelle Antigua Guatemalaan. Espanjanlaiset perustivat kaupungin 1500-luvulla valloitettuaan Guatemalan. Siitä piti tulla koko Keski-Amerikan pääkaupunki, sille laadittiin Amerikan ensimmäinen kaava ja se oli esimerkkinä muille kaupungeille. Kaupungit kirkot, palatsit, luostarit ja patioilla varustetut loisteliaat talot oli varattu vain espanjalaisille; intiaaneilla ei ollut pääsyä Antiguaan.
Kaupungin sijaitsi kuitenkin maanjäristyksille alttiilla paikalla. Vuonna 1773 tapahtuneen suuren järistyksen jälkeen se hylättiin ja pääkaupunki siirrettiin nykyisen Ciudad de Guatemalan paikalle. Kaupungin ainutlaatuinen ilmapiiri ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta. Sitä on restauroitu huolella säilyttäen kaupungin siirtomaa-ajan aikainen tyyli. Moderneja rakennuksia Antiguaan ei saa rakentaa. Suoran tieyhteyden rakentamisen jälkeen Antiguasta on tullut varakkaitten ihmisten asuin- ja lomanviettopaikka.
Elämä Antiguassa ei kuitenkaan ollut helppoa kaikille. Rikkaat perheet laittoivat yhden tyttäristään luostariin suvun maineen säilyttämiseksi. Kaputsiinilaisnunnilla ei ollut oikeutta nähdä ulkopuolista maailmaa, ruokakin heille tuotiin ikkunan kautta, jossa oli näköyhteyden sulkeva pyörivä sylinteri. Päivät kuluivat rukoillen ja katumusharjoituksissa. Syntisiin ajatuksiin sortuneiden nunnien ruoskimispaikan kiinnityskolot ovat edelleen nähtävissä.
Cakchiquel-mayojen tärkein keskus Guatemalan ylätasangolla oli myöhäisklassisen kauden Iximché. Aika oli levotonta, mistä kertoo kaupungin sijainti rotkojen suojaamalla tasangolla. Iximchéssä sijaitsee pyhä paikka, jossa paikalliset intiaanit edelleen palvovat maa-jumalaa (Dios Mundo). Vieraillessamme Iximchéssä paikalla oli juuri menossa mayojen hääseremonia.
Iximchéstä matkasimme Atitlán-järvelle, jota pidetään Guatemalan kauneimpana. Järveä ympäröivät tulivuoret olivat vieraillessamme sumun peitossa, joten emme ehkä saaneet täyttä kuvaa järven kauneudesta. Pääsimme kuitenkin vierailemaan kolmessa sen rannan intiaanikylässä: San Juanissa, San Pedrossa ja Santiago Atitlánissa. Näiden asukkaat ovat tzutuhil-mayoja ja he puhuvat eri kieltä kuin järven pohjoisrannan cakchiquelit. Rohkeimmat suomalaiset kävivät uimassa Atitlán-järven viileässä vedessä.
Tällä alueella katoliseen uskontoon on sekoittunut mayojen omia perinteitä. Kirkko ei tunnusta sikaaria polttavaa ja rommia juovaa Maximón-hahmoa, mutta hänen piirteensä voi löytää Santiago Atitlánin katedraalin alttaritaulusta. Paikallisen uskomuksen mukaan hän hallitsee pääsiäisviikolla ennen Kristuksen ylösnousemusta. Tällöin hänen kuvaansa kannetaan saattueessa kaupungin halki.
Guatemalan tunnetuimmat markkinat ovat Chichicastenangossa joka torstai ja sunnuntai. Markkinat ovat sosiaalinen ja uskonnollinen tapahtuma, johon ihmiset tulevat pitkienkin matkojen päästä. Myynnissä on kaikkea elintarvikkeista ja taloustavarasta vaatteisiin ja lääkekasveihin sekä kaikkea, minkä mahdollisesti kiinnostaisi turisteja. Markkinat itsessään ovat nähtävyys, mutta tuskin kukaan ryhmästämme palasi niiltä tyhjin laukuin. Parhaimmat tinkijät joutuivat hankkimaan guatemalalaisen maissisäkin tavaroittensa suojaksi.
Chichicastenangosta löydettiin 1700-luvulla latinalaisin kirjaimin laadittu käsikirjoitus, joka osoittautui Popol Vuhiksi - maya-intiaanien kansalliseepokseksi. Tuntematon maya oli kirjoittanut muistiin kansansa vanhat legendat ja uskomukset. Kirkkoon kätkettynä käsikirjoitus säilyi jälkipolville. Maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluva Popol Vuh on nykyään saatavissa myös suomeksi.
Arviolta 60 % Guatemalan väestöstä on intiaaneja, "Chichissä" heitä on 90 % (mieluummin kuin intiaani-sanaa alkuperäisväestö käyttää espanjaksi itsestään termejä indígena tai natural, olen kuitenkin tässä käyttänyt intiaani-sanaa). Mayoja on vielä nykyäänkin useita miljoonia. Erityisesti naiset ovat säilyttäneet perinteiset asunsa, värikkäästi kirjaillut huipilit ja kietaisuhameet. Kullakin kylällä on värinsä ja kuvionsa, joiden perusteella henkilön kotipaikka voidaan tunnistaa. Vahvat, mutta hyvällä tyylitajulla yhdistetyt värit kertovat intiaanikulttuurin elinvoimaisuudesta. Chichin markkinoilta jää mieleen ennen kaikkea värien yltäkylläisyys.
Guatemalalla on likainen ja verinen historia. Maata vuosikymmeniä vaivannut sisällissota lopetettiin rauhansopimuksella vuonna 1996. Sodan aikana sekä hallitus että sissin vainosivat intiaaneja. Itse rauhansopimukset ovat pitäneet, vaikka kaikkia niissä luvattuja asioita ei ainakaan toistaiseksi ole toteutettu.
Paikallisia tiedotusvälineitä kovasti puhuttanut tapaus lienee tyypillinen Guatemalan tämänhetkiselle tilanteelle. Rauhansopimuksissa asetettu ihmisoikeusasiamies antoi alkuvuodesta maan presidentille Alvaro Arzúlle huomautuksen tämän mielipiteenvapauden rajoittamispyrkimyksistä. Presidentti nimittäin antoi ohjeita siitä, mihin tiedotusvälineisiin ei ole suotavaa antaa mainoksiaan. Asia vietiin Guatemalan korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Aikansa asiaa pohdittuaan tuomarit päätyivät ratkaisuun, jonka mukaan ihmisoikeusasiamies ei ollut pyytänyt asiasta presidentin lausuntoa oikeassa järjestyksessä, minkä vuoksi oikeus jätti asian tutkimatta. Ehkä on edistystä, että Guatemalassa taistellaan tällä hetkellä aseitten sijasta sanoin, mutta kovin mairittelevaa kuvaa maan oikeuslaitoksen puolueettomuudesta tapaus ei anna.
Monet guatemalalaiset ovat kuitenkin optimistisia tulevaisuuden suhteen. Vuosikymmenien ja vuosisatojen sorto ei ole pystynyt lannistamaan intiaaniväestöä. He ovat säilyttäneet oman uskontonsa, kielensä ja tapansa. Vanhan maya-kalenterin mukaan uusi aikakausi alkaa vuonna 2012. Mayat uskovat, että 400 vuoden epäonninen kausi päättyy ja uusi kausi on heille suotuisa. Tämä tietoisuus on jo nyt parantanut intiaanien uskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Intiaanien pyrkimykset olojensa parantamiseksi ovat saaneet myös kansainvälistä tunnustusta. Ihmisoikeusaktivisti, quiché-mayoihin kuuluva Rigoberta Menchú sai vuonna 1992 Nobelin rauhanpalkinnon. Eräät haaveilevat jo vakavissaan, että vuoden 2012 presidentinvaaleissa Guatemala saa intiaanipresidentin.
Tämä kertomus perustuu 31.3.-18.4.1998 tehtyyn matkaan, joka kulki reittiä Ciudad de México - Teotihuacán - Villahermosa - Palenque - Uxmal - Chichén Itzá - Cobá - Cancún - Tikal - Antigua Guatemala - Atitlán-järvi - Chichicastenango - Ciudad de Guatemala.
Kuvien lähteet:
Mundo Maya
Martin Dabb
23.04.1998 Sakari Kauppinen